Friday, September 3, 2010

HTPC - tekisinkö sellaisen itse

Kannattaisiko HTPC rakentaa itse vai olisiko järkevää kääntyä HTPC-laitteita valmistavien yritysten puoleen.

HTPC vaikuttaa äkkiseltään varsin yksinkertaiselta laitteelta. Sehän on vain tietokone, jonka ominaisuudet liittyvät tavallista kodin pöytätietokonetta enemmän multimedia-asioihin. HTPC on usein siis suomennettu olohuonetietokoneeksi, tämä varmaankin siitä syystä että kodin päätelevisio ja musiikintoistovälineistö kodin olohuoneessa varsin usein sijaitsevat.

TERMIT SEKAISIN

Olohuonetietokone tuntuu aika pitkältä sanalta ja taitaakin sitä olla. Siksi on yksinkertaisempaa puhua vain HTPC:sta. Voisi myöskin puhua olohuone-PC :sta. Olohuone-PC on terminä ainakin sellainen että siitä paremmin pystyy päättelemään homman nimen. HTPC voisi ihan hyvin viitata vaikka... hmm.. ihan uuteen tiedonsiirtoprotokollaan! No, ehkäpä käytellään kumpaakin termiä tyylikkäästi sekaisin.

HTPC KIERRÄTTÄEN
Palataan laitteen yksinkertaisuuspohdintaan. Kyllähän HTPC toisaalta yksinkertainen on, mutta toisaalta taas sitten ei, ei ainakaan aina.

Yksinkertaisimmillaan laitteen voi rakentaa aika pienellä osaamisella osista, jotka keskenään yhteensopivia ovat. Lopputuloksena toimiva tietokone olohuonetietokoneen virkaa suorittamaan. Voi olla niin, että koteloksi on valittu jokin kaapista löytyvä vanha tietokonekotelo. Luonnollisesti tällöin voi olla niin että tietokone ei ole ihan niin tyylikkään näköinen kuin mitä se voisi olla. Mutta jos ulkonäköseikoilla ei ole väliä, niin vaikuttaa hyvinkin järkevältä idealta hyödyntää jotain jo omistamaansa ja säästää siten HTPC:n hinnassa.

Vastaavasti saattaa olla mahdollista hyödyntää jotain jo omistamaansa muuta tietokoneosaa. Kyseinen osa ei välttämättä vastaa ominaisuuksiltaan uudempia malleja, mutta jos kyseisen osan ominaisuudet kuitenkin riittävät suunniteltuun käyttötehtävään, niin miksipä ei.

Tällä lailla koneen osia siis pystyy valitsemaan haluamallaan tavalla, joko uusista osista tai vanhoista osista tai kumpiakin yhdistellen. On kuitenkin hyvä pitää koko ajan suorituskykyasiat mielessä, eli esim.tietokoneen suoritin tulee olla riittävän tehokas jotta se selviytyy kaikista sille asetuista tehtävistä. Samaten on muistettava yhteensopivuusasiat.

Omista kaapeista löytyvistä jämäosista on luonnollisesti loogista rakentaa itse kone, erityisesti mikäli kokonaisuus pysyy melko yksinkertaisena. Henkilön, jolla on riittävästi tietotaitoa, on useimmiten mahdollista laatia haluamansa kokoonpano kaupan hyllyistä osia valiten.

YHTEENSOPIVUUKSISTA
On hyvä huomioida, että HTPC:ssa on tiettyjä komponenttiryhmiä, jotka eivät ennestään välttämättä ole tuttuja vaikka takana olisikin useita itsevalmistettuja tietokoneita. Digivirittimien valinta saattaa osoittautua arveltua työläämmäksi. Useamman komponentin kokonaisuudesta muodostuva tekijä on HTPC:n melutaso. HTPC olisi mukava olla erittäin hiljainen mutta vääriä osia valitsemalla hipihiljaisuus voi jäädä toiveeksi. Myös ohjelmistopuolella on omat kommervenkkinsa, esim. juurikin digivirittimien käytön osalta.

ARVOSTATKO OMAA AIKAA?
Jos on tarkoitus laatia kokoonpano uusista osista, niin saattaa olla hyvä vaihtoehto turvautua avaimet käteen -ratkaisuun ja hankkia olohuone-PC valmiina kokonaisuutena. Kun itse miettii laitekokonaisuutta ja yrittää keksiä tuosta mahdollisesti itselle hieman oudosta tekniikan alasta, että mitä kaikkia kymmeniä seikkoja pitäisi ottaa huomioon, niin voi olla niin että koko hommaan palaa kaikkineen kymmeniä tunteja. Niitä kuluneiden tuntien määrää on toki hankala hahmottaa, salakavalasti kun syntyvät henkilön surffaillessa useampaan otteeseen netissä asioita selvitellen.

Jos päätyy laitteista tarjouksia pyytämään aihepiiriin vihkiytyneiltä yrityksiltä, niin tällöin on hyvä miettiä hieman pidempään että mitä laitteelta haluaa ja mitä ominaisuuksia ja optioita on HTPC-laitteesta ehdottomasti löydyttävä. Tällaisia tekijöitä on esim. optisen aseman tyyppi, onko se tavallinen DVD+-RW -asema vaiko kenties bluray-levyjä lukeva tai jopa kirjoittava asema. Myös digiviritimien tyyppi tai tyypit on varsin tärkeää mainita, viritintyyppejähän ovat DVB-C , DVB-T , DVB-S tai DVB-S2. Terrestiaalipuolelta on tulossa DVB-T2 -viritintyyppi, mutta kyseisiä virittimiä ei tällä hetkellä ole tietääksemme vielä saatavilla.

Monday, August 30, 2010

HTPC - kotiteatteri

Harva tulee ajatelleeksi tietokoneen valjastamista tavallisen kodinelektroniikan korvaajaksi. Tavallisella viittaan siihen johtohässäkkään, joka matelee jossain olohuoneen nurkassa ja tarjoaa liikkuvaa kuvaa ja jatkuvaa ääntä... siis tarkoitan sitä sohvaa vastapäätä olevaa laitekekoa, jonka eteen perhe kerääntyy yhdessä ja erikseen.

TIETOKONEET ON AIKA EPELEITÄ
Useimpien elektroniikkalaitteiden sydämenä sykkii yksinkertaistettu tietokone, joka on kuitenkin viritetty erityisesti tietyn tehtävän suorittamiseen ja sen vuoksi suoriutuu siitä mallikkaasti. Mietihän, montako minitietokonetta kotonasi on... Olisiko jo aika hankkia yksi, joka vastaa kymmentä pesukonetta tai viittä tallentavaa digiboxia?

NO TOTTAKAI!

Hölmöähän se on maksaa liikaa, mutta elektroniikkaliikkeet ja erikoistuneet laitevalmistajat nyt vain sattuvat tienaamaan kotiteattereilla niin hyvin, että jakavat niiden toiminnallisuuden pieniin kikkareisiin. Kuten sanotaan, säästä satasia, ja hanki itsellesi aito mahtirompe, joka kestää isältä pojalle.

ISÄLTÄ POJALLE TAI NAAPURILLE

Mitäs sitten, kun laite alkaa tulla tiensä päähän? Ei ku sopiva urheilukoitos kanavalle töllättäväksi ja kun Suomi häviää, niin häviää myös vanha laite - ikkunasta. Sitten uusi laite tilalle isolla laskulla.

HTPC toimii vähän toisella tavalla. Ohitusleikkauksella kohtauksen saanut kapine ulos ja uusi eho teho palanen tilalle. Ei maksa paljon, mutta kestää kauan. Sehän on kuin Amazon Volvo!